sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Valoa

Jouduin pohtimaan mikä minulle on tärkeää asunnossa. Tietysti se, että se on koti. Mutta kuinka asunnosta tulee koti? Minulle - näin uskon - tärkeintä on valo. Muistan hetken yhdessä Helsingin asunnoistani aikoja sitten, kun valo yhtäkkiä siilautui sälekaihtimien välistä ja valaisi vaatimattoman asuntoni. Siitä hetkestä paikasta tuli koti.

Pietarin kodissa parasta on ollut valo. Aurinko nousee Taurian puiston takaa, vaikka aluksi ei ole kuin aavistus, tiiraan keittiön ikkunasta pimeään ja tiedän että siellä on valoa. Ja joka aamu on ihme tapahtunut: valo on saapunut, vaikka jos ajattelen tätäkin hämärää ja sateista päivää, valo on enemmän uskon kuin näkemisen asia.

Jossain vaiheessa aamua siirryn olohuoneeseen, valo seuraa minua. Aurinkotervehdys tulisi aika luontaisesti, vaikka tosiasiassa joogaan enimmäkseen piikkimatolla. Huomaan valon lisääntyvän hetki hetkeltä.

 
Kerran kollega vaimoineen kävi kylässä. Oli varhainen sunnuntai-iltapäivä, talvella. Juuri sinä päivänä sattui olemaan kirkas auringonpaiste, jota valui joka ikkunasta huoneisiin. Kollegan vaimo purskahti itkuun. Hän kertoi kaipaavansa suunnattomasti valoa, koska he asuvat upeassa, tilavassa huoneistossa, mutta sisäpihalle päin. Oivalsin sen, mitä olin jo intuitiivisesti tiennyt: hulppeinkaan sisustus tai tilavinkaan asunto ei voi tarjota sitä, minkä luonto antaa ilmaiseksi, valon.

Eeva-Liisa



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti